Passionhedelmät

Suomessa myytäviä passionhedelmiä: makeapassio ja punapassio.

Kaikkien passioiden hedelmää voidaan periaatteessa kutsua passionhedelmäksi. Hedelmien koko, väri ja ulkomuoto vaihtelee suuresti. Pienimpien lajien hedelmät ovat vain hieman mustikkaa suurempia marjoja, kun taas suurimmaksi kasvavan jättipassion, eli Passiflora quadrangulariksen hedelmä voi painaa jopa neljä kiloa.

Suurin osa passionhedelmistä ei ole syötäviä, ainakaan meille ihmisille. Toiset ovat jopa myrkyllisiä ja monet varsin mitäänsanomattoman makuisia. Hedelmien tarkoitus on kuitenkin tulla syödyksi, joten todennäköisesti jokaiselle lajille on olemassa joku, jolle sen hedelmät kelpaavat. 

Kun eläin syö hedelmän, se kuljettaa siemenet vatsassaan kauas emokasvista, jossa uudella sukupolvella on tilaa kasvaa.

Syötävät passionhedelmät

Noin kuuttakymmentä passionhedelmää pidetään "syötävinä", mutta tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että hedelmä olisi hyvän makuinen. Joissain tapauksissa se tarkoittaa vain sitä, että se ei ole myrkyllinen.

Muutamat lajit ovat kuitenkin osoittautuneet erinomaisen hyvänmakuisiksi ja näitä on alettu viljelemään. Tärkein näistä on punapassio, Passiflora edulis, jonka kurttuinen, violetti hedelmä on useimmille tuttu kaupan hedelmäosastolta, mehuista ja leivonnaisista. Sen lisäksi Suomesta voi kaupasta löytää toisenkin passionhedelmän: makeapassion eli Passiflora ligulariksen.

Kaupallisesti näiden lisäksi useita passioita kasvatetaan hedelmiensä vuoksi, mutta näitä muita en ole koskaan nähnyt myytävän Suomessa. Tällaisia ovat muunmuassa: 

• Jättipassio, Passiflora quadrangularis
• Venezuelanpassio / curuba / banaanipassio (banana passion fruit), Passiflora mollissima
• Passiflora maliformis (Hauska huomio: maliformis = omenan (Malus) muotoinen)
• Rohtopassio, Passiflora incarnata
• Passiflora laurifolia

Punapassio, Passiflora edulis

Punapassio eli Passiflora edulis tuottaa sen kaikista tunnetuimman syötävän passionhedelmän. Tämä on juuri se hedelmä, joka on saanut kunnian tulla kutsutuksi vain "passionhedelmäksi", vaikka moni muukin passio tuottaa syötäviä hedelmiä, eli passionhedelmiä. Violettikuorinen, kypsyessään rypistyvä ja sisältä kirkkaankeltainen, hyvin omintakeisen, happaman maun omaava hedelmä on alun perin kotoisin Brasiliasta, Paraguaysta ja Pohjois-Argentiinasta ja sitä viljellään laajalti trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla Etelä-Amerikassa, Etelä-Afrikassa, Intiassa, Malesiassa, Australiassa, Uudessa Seelannissa sekä Hawaiilla. 

Hedelmä on kooltaan jokseenkin samaa kokoluokkaa kiivin kanssa ja niitä saa useimmista ruokakaupoista Suomessakin ympäri vuoden, mutta varsinainen satokausi ajoittuu huhtikuun tietämille. Laajan viljelyalueen vuoksi se tietenkin vaihtelee paljon.

Eduliksesta on useampia lajikkeita, joista yleisin on Passiflora edulis f. edulis. Sen lisäksi laajalti tuotetaan myös P. edulis f. flavicarpaa, jonka hedelmät ovat keltaisia. Flavicarpa tunnetaan suomeksi myös nimellä keltapassio. Näitä kuitenkaan en ole koskaan nähnyt Suomessa myytävän.

Tuoreen hedelmän siemenet itävät helposti ja niistä saa kasvatettua nopeasti suurikokoisen köynnöksen. Kukkimaan sitä ei kuitenkaan Suomen olosuhteissa saa ilman kasvihuonetta, koska täällä ei riitä lämpö eikä valo trooppiselle köynnökselle. Helppoutensa vuoksi punapassio on kuitenkin suosittu huonekasvina. Se kuuluu samaan Passiflora -yläsektioon muun muassa Passiflora incarnatan kanssa. 

Makeapassio, Passiflora ligularis

Toinen Suomeen tuotava passionhedelmälaji on makeapassio, eli Passiflora ligularis. Sen hedelmät ovat edulista paljon suuremmat, noin omenan kokoiset. Kaupoissa näitä usein myydään nimellä granadilla. Nimi on johdettu granaattiomenaa tarjoittavasta sanasta ja tarkoittaa kirjaimellisesti pientä granaattiomenaa. Ja yhtäläisyyksiä näissä hedelmissä onkin: kuoren sisällä on runsaasti mehukkaan siemenvaipan peittämiä siemeniä ja kummatkin hedelmät syödään siemenineen. 

Makeapassion hedelmän kuori ei rypisty kypsyessä, vaan hedelmä säilyttää sileän ja kiiltävän pintansa. Kuori on paljon punapassion hedelmää paksumpi, kovempi ja helposti halkeava.

Hedelmäliha on vaaleanharmahtavaa, eikä lainkaan hapanta. 

Makeapassio on nimensä mukaisesti makea.

Makeapassionkin siemenet itävät tuoreina helposti, mutta toisin kuin punapassiosta, siitä ei saa helppoa huonekasvia. Se tarvitsee vielä enemmän valoa, lämpöä ja kosteutta voidakseen hyvin. Kasvina P. ligularis on erittäin suurikokoinen. Se kuuluu samaan Laurifolia -yläsektioon muun muassa P. ligulariksen ja P. maliformiksen (sekä tietenkin nimilaji P. laurifolian) kanssa. Kaikki nämä ovat melko sopimattomia sisäkasvatukseen trooppisen alkuperänsä vuoksi. 

 Muut syötävät hedelmät

Passiflora bryonioides saattaa tuottaa syötävän hedelmän kotonakin.

Myös jotkin sisätiloissa kasvatettavat passiot voivat tuottaa syötäviä hedelmiä. Passiflora bryonioides on näistä kenties helpoin kasvattaa. Se on itsepölytteinen, jolloin hedelmä muodostuu helposti. Kukat kannattaa pölyttää käsin tai siveltimellä, jotta hedelmiä muodostuisi mahdollisimman paljon. 

P. bryonioidesin hedelmä on pienehkö ja kypsänäkin vihreä. Sen sisällä on vaaleaa hedelmälihaa ja siemeniä. Koko sisus on syötävä, joskaan ei erityisen herkullinen. Maku muistuttaa kurkkua pienellä sitruksisella vivahteella. 

Vaikka bryonioidesin hedelmä ei maistuisikaan, kannattaa siemenet ottaa siitä talteen, sillä niistä voi lisätä kasvia erittäin helposti. Siemenet kannattaa kylvää heti tuoreeltaan, sillä kuivuminen heikentää niiden itävyyttä. 

Passiflora foetidan hedelmä. Kuva: Sabrina Kern

Filippiineillä runsaasti kasvava Passiflora foetida tuottaa myös syötävän hedelmän. Sitä ei ole alettu tuottamaan kaupallisesti, vaikka se kasvualueiden paikallisille ihmisille maistuukin. Ehkä syynä on hedelmän pieni koko verrattuna muihin passionhedelmiin.

Hyvissä oltavissa foetidaan voi olla mahdollista saada sisätiloissakin hedelmiä. Itselläni ei ole tästä kokemusta, mutta tiedän saksalaisen harrastajatutun saaneen siihen aikaan hedelmiä, kun kasvi on ollut kesän ulkona aurinkoisella parvekkeella.

Syömäkelvottomat hedelmät

Suurin osa passionhedelmistä kuuluu kategoriaan "syömäkelvottomat". Hedelmä ei ole myrkyllinen, mutta sen maku on paha tai mitäänsanomaton. Tällaisia ovat ainakin P. morifolia ja P. caerulea, jotka saattavat hyvin tuottaa hedelmän sisätiloissa. Myös monet pienet ja marjamaiset hedelmät, joita esimerkiksi P. suberosa saattaa tuottaa, ovat mauttomia ja myös niin pieniä, että niissä ei juurikaan ole hedelmälihaa. 

Siemeniä näistä kyllä löytyy ja ne kannattaakin ottaa talteen. Siementen pudistaminen voi olla sotkuista puuhaa ja se kannattaa tehdä huolella, sillä hedelmälihan entsyymit estävät siementä itämästä. 

Passiflora morifolian avattu hedelmä.

Myrkylliset hedelmät

Kärsimyspassio (P. caerulea) kypsä hedelmä on keltaoranssi. Raa'at vihreät hedelmät ovat myrkyllisiä.

Monet passionhedelmät ovat myrkyllisiä raakoina. Tämän vuoksi esimerkiksi P. caerulean hedelmän on syytä antaa kypsyä, kunnes se putoaa itsekseen, jos sitä aikoo maistaa. (Olen kuullut villejä huhuja, että caeruleasta on olemassa yksilöitä, joiden hedelmät maistuvat hyvälle.) Kuten monet muutkin passiflorien osat, raa'at hedelmät sisältävät myrkyllisiä syanoglykosideja, jotka muuttuvat elimistössä vetysyanidiksi. Tämän tarkoitus luonnossa on estää eläimiä syömästä sellaista hedelmää, jonka siemenet eivät vielä ole itämiskelpoisia. Vapautuvan syanidin maku on voimakas ja paha, joka aieuttaa helposti eläimessä kuin eläimessä reaktion sylkeä tämä pahanmakuinen aines ulos suusta.

Toiset hedelmät ovat kypsänäkin myrkyllisiä. Tämän on mahdollisesti tarkoitus rajata hedelmän syöjät aivan tiettyihin lajeihin, jotka kuljettavat siemenet juuri oikeaan paikkaan. Eri eläinlajit sietävät erilaisia myrkkyjä eri tavalla ja kaikille niille myrkyllisimmillekin marjoille ja hedelmille löytyy yleensä joku, joka voi ne syödä. (Esimerkiksi Suomessa monet linnut syövät näsiän (Daphne mezereum) marjoja, jotka ovat ihmisille tappavan myrkyllisiä jo pieninä annoksina.)

Tunnetusti myrkyllisiä ovat ainakin P. trisecta sekä P. manicata, jolla on hallusinogeenisiä vaikutuksia. Myös raakojen P. adenopodan hedelmien tiedetään tappaneen lapsia. 

Passifloralajeja on nykytietämyksen mukaan reilut 560. Hedelmien suhteen on turvallisinta syödä vain sellaisia, jotka tiedetään syömäkelpoisiksi, sillä kaikkien hedelmien kemiallista koostumusta ei tunneta. Ja syötäviksi tunnetuistakin hedelmistä tulee syödä vain hedelmäliha, ei koskaan kuorta, sillä joidenkin passiflorien hedelmän kuori sisältää myrkyllisiä aineita.

Siemenet eivät tiettävästi ole myrkyllisiä ja ne on turvallista syödä ja pureskella, jos hedelmäkin on syötävä.