Lisääminen

Passifloria voi lisätä siemenistä, varsipistokkaista, juuripistokkaista, juuriversoista, taivukkaista ja ilmajuurrutuksella. Tämä on hieman lajikohtaista, mikä näistä toimii parhaiten. Kerron tässä nyt päällisin puolin niiden mahdollisuuksista, eroista, eduista ja varjopuolista.

Pistokkaat

Vedessä juurrutettu Passiflora 'Purple Haze':n pistokas.

Helpoin ja nopein tapa lisäämiseen ovat pistokkaat ja niitä on helpointa ottaa ihan tavanomaiseen tapaan, eli terävällä veitsellä leikkaamalla. Leikkauskohdalla ei ole kovin suurta väliä, kunhan pistokkaaseen jää sopivasti vartta, jotta se on helppo juurruttaa. 

Hyvässä pistokkaassa on 1-3 täysikasvuista lehteä ja aktiivisesti kasvava kärki. Liian pitkä pistokas, jolla on runsaasti lehtiä, haihduttaa enemmän kuin se pystyy ilman juuria vettä imemään, joten se kuolee helposti. Itse olen alkanut ottamaan yksilehtisiä pistokkaita, sillä olen huomannut, että pistokas ei tarvitse enempää. Pienemmät pistokkaat ovat helpompia käsitellä ja yksi lehti riittää tuottamaan riittävästi energiaa kasville, jotta se voi juurtua.

Leikkaaminen tehdään terävällä, puhtaalla veitsellä, koska saksilla tai sekatööreillä leikkaaminen litistää kasvin solukoita ja heikentää pistokkaan vedenottoa, mutta veitsellä tehdyssä viillossa kasvin varren sisällä olevat johtojänteet, joissa vesi kulkee, pysyvät paremmin auki ja pistokas saa otettua hyvin vettä, vaikka sillä ei ole vielä juuria. Kasvitautien, kuten virusten leviämisen ehkäisemiseksi voi olla järkevää pyyhkäistä veitsi desinfiointiaineella jokaisen kasviyksilön jälkeen, sillä esimerkiksi mosaiikkivirukset, joille passiflorat ovat arkoja, tarttuvat kasvinesteiden välityksellä. Jos leikkaat ensin oireetonta viruksen kantajaa ja sitten tervettä kasvia, virus tarttuu.

Passiflora pardifolian pistokkaita vedessä.

Juurruttamisen voi tehdä vedessä tai kasvualustassa, kuten mullassa, sammalessa tai jossain epäorgaanisessa materiaalissa, kuten savirouheessa tai perliitissä. Kaikilla näillä on omat etunsa. Itse olen siirtynyt vedessä juurruttamisesta kasvualustassa juurruttamiseen, sillä se on tehokasta ja helppoa. Vedessä juurruttamisessakin on etunsa, sillä silloin juurten kehitystä on helppo seurata. 

Kasvualustassa juurtunut P. biflora on lähtenyt jo uuteen kasvuun.

Kasvualustassa juurrutusta varten sekoitetaan mullaton seos, jossa on 1:1 kookoskuitua ja perliittiä. Perliitin tilalla toimii vallan hyvin myös savirouhe (Seramis) moler-savi, jota myydään muun muassa Würth -imeytysrakeen nimellä. (Tarkista pakkauksen kyljestä, että tuote on 100% molersavea, jos aiot käyttää kasveille.) Voit myös juurruttaa pelkässä savirouheessa tai vähäravinteisessa kasvualustaseoksessa. Kasvualustassa juurruttaessa pohjalämpö nopeuttaa prosessia huomattavasti.

Pistokkaan vedenottokyky ei ole yhtä hyvä kuin juurellisen kasvin, joten älä laita sitä suoraan auringonvaloon. Valo on tärkeää, mutta kuumuus saa kasvin helposti haihduttamaan enemmän vettä kuin se pystyy imemään, jolloin seurauksena on pistokkaan kuoleminen. Pistokkaiden kanssa keinovalo onkin parempi vaihtoehto kuin auringonvalo, sillä se valaisee, mutta ei lämmitä.On tärkeää myös, että pistokkaat eivät saa liikaa valoa. Valo lisää kasvin soluhengitystä ja näinollen myös veden haihtumista. Valaisimen ei tule olla päällä enempää kuin 12 tuntia vuorokaudessa. Tämä on helppo säätää ajastimella. 

Liiallista haihduttamista voi vähentää pitämällä ilmankosteuden korkeana. Tämä onnistuu helposti laittamalla pistokkaat läpinäkyvän muovipussin alle tai terraarioon. Helpon juurrutusterraarion saa aikaan läpinäkyvästä muovilaatikosta. Ilmankosteuden pitäminen korkeana on erityisen tärkeää, jos pistokkaita juurruttaa suoraan kasvualustassa.

Yksinkertainen terraario pienille pistokkaille syntyi laskiaispullarasiasta. Nämä pistokkaat ovat juurtumassa sammalnapeissa.

Pistokaslisäyksen hyvä puoli on sen helppous ja nopeus. Kukkimisikäisestä kasvista otetut pistokkaat saavuttavat kukkimisiän nopeammin kuin siemenestä kasvatettu kasvi, jolla kukintaan saattaa mennä vuosia.

Pistokaslisäyksessä ainoita riskejä on mahdollisten tuholaisten ja kasvitautien leviäminen, joten olethan huolellinen ja otathan pistokkaita vain terveistä kasveista. Jos havaitset tuholaisia, torju ne ensin ja lisää kasvia vasta sitten, kun se on varmasti terve. 

Kun kotiin tulee uusia pistokkaita, voi olla hyvä idea tuholaisvahinkojen ennaltaehkäisynä pestä pistokkaat kädenlämpöisen tai viileän veden alla huolellisesti lehtien ylä- ja alapinnoilta, jolloin siellä mahdollisesti piileskelevät tuholaiset huuhtoutuvat pois. Myös karanteeni uusille kasveille on erittäin suositeltavaa. Lue uusien kasvien kotiuttamisesta lisää täältä.

Juuripistokkaat

Juuripistokas otetaan leikkaamalla hyvässä kasvussa olevan kasvin juuresta pala. Tämä lisäysnmenetelmä ei sovellu kaikille passioille, mutta esimerkiksi kärsimyspassio (P. caerulea) ja rohtopassio (P. incarnata) lisääntyvät hyvin myös juuripistokkaista. Tästä lisäysmenetelmästä minulla kuitenkaan ei toistaiseksi ole omakohtaista kokemusta.

Passiflora lutean paksuista juurista voisi kyllä kokeilla ottaa juuripistokasta.

Siemenet

Nuoria siementaimia

Siementen hyvänä puolena on niiden hyvä saatavuus. Siemeniä voi tilata Euroopan sisältä rajattomasti. Euroopan ulkopuolisista maista siemenille tarvitaan kasvinterveystodistus. Jollei todistusta ole saatavilla, on siementen tilaaminen laitonta. (Lisää aiheesta voit lukea Ruokaviraston sivuilta.)

Onneksi passiflorien siemeniä on kuitenkin hyvin saatavilla useammassakin eurooppalaisessa siemeniä myyvässä nettikaupassa sekä Passiflora Society Internationalin siemenpankissa. (Viimeisimmälle näistä iso suositus. Siemenet ovat tuoreita ja peräisin muiden harrastajien kokoelmista.)

Siementen huonona puolena on niiden monesti erittäin hidas itäminen. Passiflorilla voi mennä hyvinkin vuosi ennen kuin paksukuorinen siemen itää. Useimmiten noin 1-6 kuukautta. Koko tämän ajan siementen tulisi kuitenkin olla hyvissä oltavissa, eli kosteassa ja lämpimässä. Kriittisessä vaiheessa kuivuminen voi tappaa kasvamaan lähteneen idun.

Passiflora coriacean nuoria taimia.

Siementen itämistä voi nopeuttaa leikkaamalla tai hiomalla niitä, mutta tässä täytyy olla erittäin varovainen. Kuoren naarmuttaminen nopeuttaa veden pääsyä siemenen sisälle, mutta sisällä olevaa alkiota ei saa vahingoittaa. Hiominen on helpointa metallisella kynsiviilalla ja se kannattaa tehdä siemenen reunasta, jossa näkyy "sauma", josta siemen aukeaa, kun se itää. 

Eräät australialaiset lajit hyötyvät siitä, jos siemenet altistuvat voimakkaalle kuumuudelle ennen kylvöä. Vannoutuneimmat harrastajat tekevät tällaisille lajeille eräänlaisia metsäpalosimulaatioita polttamalla kylvöksen päällä esimerkiksi risuja, kuivaa heinää tai lehtiä. Tätä en kuitenkaan voi suositella, ellei ole ihan varma, mitä tekee. Kaikki lajit eivät tällaisia tulipaloja kestä ja tulen kanssa on syytä muutenkin olla varovainen!

Siemeniä kannattaa liottaa ennen kylvöä ainakin yön yli, mutta ei ole lainkaan huono, vaikka niitä liottaisi muutaman päivänkin. Olen kuullut pitkän linjan passiflora-ammattilaiselta, että siemeniä voisi liottaa maidossa ennen kylvöä, sillä maito pehmentää siemenen kuorta. Maidon kanssa tulee kuitenkin olla tarkkana: se pitää huuhtoa siemenistä erittäin hyvin pois ennen kylvöä, sillä siemenen kuoren pintaan jäävä maito homehtuu ja saattaa pilata koko kylvöksen. 

Itse en ole huomannut, että maidossa luottamisesta olisi erityistä hyötyä, joten en tee sitä. Liotan siemeniä vedessä, kunnes suurin osa niistä uppoaa ja kylvän ne sitten. Pintaan kellumaan jäävät siemenet eivät yleensä idä. Kylvän silti kaikki.

Siementen liotus käy usein kätevästi samassa pussissa, missä ne saapuvat kotiin. 

Internetissä liikkuu myös ohjeita, että siemeniä voisi liottaa esimerkiksi appelsiinimehussa itämisen edistämiseksi. Tämä on kuitenkin väärää tietoa. Hedelmien mehu sisältää entsyymejä, jotka itseasiassa estävät siemeniä itämästä, sillä niiden ei ole tarkoitus itää hedelmän sisällä, vaan vasta sitten, kun jokin eläin on syönyt hedelmän ja siemenet tulevat ulosteen mukana ulos. 

Kylvön suhteen passioilla on lajien välisiä eroja. Toiset itävät valossa ja toiset pimeässä, joten kannattaa selvittää lajikohtaiset vaatimukset. Useimmat siemenet on kuitenkin syytä peittää kevyesti.

Pohjalämpö saattaa nopeuttaa itämistä jonkin verran. Toiset lajit (kuten rohtopassio, P. incarnata) tarvitsevat kylmäkäsittelyn, eli stratifikaation itääkseen. Tämä tehdään pitämällä siemeniä noin kolme viikkoa jääkaapissa ennen kylvöä.

Kylvös pidetään lämpimässä ja kosteassa. Tässä lajissa vaaditaan kärsivällisyyttä erittäin paljon. Itäminen kestää yleensä noin 1-6 kuukautta, mutta ei ole lainkaan tavatonta, että siihen menee vuosikin. 

Oma luottokeinoni niin siementen kuin pistokkaidenkin kanssa on kannellinen muovilaatikko, jonka alla on matelijoiden terraarioihin tarkoitettu lämpökaapeli. Laatikon valaisuun käytän kirkasta, reilun 4000 lumenin valaisinta. 

Varsinkin siementen itämistä pohjalämpö nopeuttaa huomattavasti. Sen avulla olen saanut siemenet itämään jopa alle kuukaudessa, joka on Passiflorille varsin nopeaa. Lämmitintä käyttäessä on hyvä myös mitata, miten korkeaksi se lämpötilan nostaa. Yli 50°C lämpötilat saattavat olla vähän liikaa siemenille. 

Lämpimässä ja kosteassa taimet saavat hyvän alun elämälleen.

Kun siementaimiin on kasvanut sirkkalehtiparin jälkeen ensimmäinen kasvulehti, ne voi varovasti koulia omiin ruukkuihinsa. Tämä tulee tehdä äärimmäisellä huolellisuudella ja varovaisuudella, sillä pienet taimet ovat erittäin herkkiä. Onkin parempi käsitellä niitä tässä vaiheessa pinseteillä tai muilla työkaluilla kuin sormin ja koskea ainoastaan juuria ympäröivään kasvualustaan ja sirkkalehtiin, mutta ei varteen, sillä varsi ei tässä vaiheessa kestä yhtään puristamista.

P. eichleriana on päässyt omaan taimiruukkuunsa.

Koulitut taimet on hyvä pitää lämpimässä ja kosteassa vielä siihen asti, kunnes ne alkavat uudelleen kasvamaan. Siirto on aina kasville pieni shokki ja kasvu todennäköisesti pysähtyy joksikin aikaa sen vuoksi. Isommassa multatilassa kasvi alkaa myös ensin kasvattamaan suurempaa juuristoa, joten lehtien kasvua saattaa joutua odottelemaan pitkäänkin. 

Juuriversot

Kärsimyspassion juuriverso. 

Jotkut lajit (muun muassa kärsimyspassio, P. caerulea) tekevät erittäin helposti ja paljon juuriversoja. Näistä lisääminen on helppoa, sillä juuriversolla on jo juuret joten sen voi istuttaa suoraan. Juuriverson voi kaivaa kevyesti irti tai vain nypätä suoraan ylöspäin irti, kuin rikkaruohoja kitkisi. Itse suosin juuriversojen vetämistä irti. Siinä niille tulee yleensä sopivasti juurta mukaan ilman, että tarvitsee häiritä paljoakaan emokasvin juuria. Ja jos satunnainen verso meneekin rikki, niin niitä kasvaa kaiken aikaa lisää.

Juuriverso ruukkuun istutettuna.

Juuriversot on yleensä joka tapauksessa hyvä poistaa, etteivät ne veisi liikaa voimaa kasvin pääversolta. Kärsimyspassio täyttäisi helposti koko ruukkunsa juuriversoilla. Kun ne poistaa, jää suurimmalle varrelle enemmän ravinteita ja se pystyy kasvamaan suuremmaksi ja kukkimaan helpommin. 

Juuriversot kannattaa poistaa myös ruukunvaihdon yhteydessä, sillä silloin ne on helpointa huomata jo ennen kuin ne ovat mullan pinnassa. Ne voi istuttaa ilman mitään erikoisempia temppuja tai erityistä kasvualustaa ja ne lähtevät erittäin helposti kasvamaan. Itse laitan juuriversot suoraan ravinteikkaaseen kasvualustaan, mitä käytän isommillekin kasveilleni. 

Taivukkaat

Taivukas on herukkapensailta tuttu lisäystapa, jossa kasvin varsi taivutetaan maata vasten ja asetetaan sen päälle jokin paino (esimerkiksi kivi) tai kaivetaan sitä hieman maan alle. Maakosketuksessa olevaan varteen kasvaa juuret, jonka jälkeen se voidaan irrottaa emokasvista. Juurtumista voi edistää poistamalla tai viiltämällä terävällä ja puhtaalla veitsellä hieman kuorta maata vasten tulevasta varresta. Siihen voi myös sivellä juurrutushormonia, jos haluaa lisätä onnistumismahdollisuuksiaan. 

Ilmajuurrutus

Ihan heti alkuun on pakko mainita, että en ole aivan varma, mikä tämän lisäystekniikan nimi on suomeksi. Englanniksi se on "air layering" ja sitä hakusanana käyttämällä saa aiheesta runsaasti lisätietoa.

Tämä lisäysmenetelmä toimii hieman samaan tapaan kuin taivukkaatkin, mutta sillä erotuksella, että vartta ei taivuteta maahan, vaan maa laitetaan kiinni varteen. Tämän voi tehdä esimerkiksi sitomalla multaa tai sammalta muovipussin tai kelmun avulla kasvin varteen. Tässäkin menetelmässä kuorta on hyvä hieman vahingoittaa ennen pussin lisäämistä, niin juuret kasvavat nopeammin. 

Tämä menetelmä sopii erityisen hyvin puuvartisille lajeille, joita ei voi taivuttaa maahan tai jotka juurtuvat huonosti muilla menetelmillä. 

Lue lisää taivukkaista ja ilmajuurrutuksesta esim Wikipediasta. Myös instructables.com:ista löytyy hyvä kuvallinen ohje ilmajuurrutukseen. 

Näistä kahdesta viimeisestä lisäysmenetelmästä minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta aion tehdä tämän kasvukauden aikana niiden kanssa kokeiluja. Uskon, että ilmajuutturus voisi olla hyvä keino lisätä esimerkiksi yhtä suosikkiani, Passiflora sexocellataa, joka on vähän kehno juurtumaan ja jonka kasvutapa on sellainen, että siitä on välillä hyvin vaikea ottaa pistokkaita.