Passiflora -hybridit

Passiflora 'Byron Beauty' (P. edulis x P. incarnata)

Laji, hybridi ja lajike

Passifloria ostaessa tarjolla on usein sekä puhtaita lajeja, hybridejä sekä jalostettuja lajikkeita. Ja vaikka itse olenkin etupäässä kiinnostunut puhtaista lajeista, on paikallaan kirjoittaa muutama sana niistä muistakin, sillä varsinkin Suomen vähäisessä passifloratarjonnassa jalostetut kasvit näyttelevät suurta osaa ja siihen on syynsä. Ne on jalostettu nimen omaan kasvatettaviksi kodeissa ja puutarhoissa. Rekisteröidyt hybridit, jotka päätyvät laajamittaiseen kaupalliseen tuotantoon, ovat hyviksi havaittuja ja usein helposti kukkivia.

Monella menevät sanat "laji" ja "lajike" sekaisin ja selvennettäköön se nyt tässä, että kun puhutaan lajista, puhutaan puhtaasta, jalostamattomasta kasvista, joka esiintyy samanlaisena luonnossa ja kun puhutaan lajikkeesta, puhutaan jalostetusta lajikkeesta, jollaisia ei esiinny luonnossa, vaan ne ovat ihmisen aikaansaamia. Esimerkiksi Passiflora caerulea  on laji, mutta siitä jalostettu valkokukkainen muoto P. caerulea 'Constance Eliott' on lajike. 

Hybriditkin lasketaan lajikkeiksi, mutta selvyyden vuoksi erottelen tässä postauksessa vielä hybridit ja lajikkeet toisistaan, sillä eräistä hybrideistä tunnetaan useita eri lajikkeita, johon palaamme myöhemmin. 

Lajikkeiden nimet merkitään yksinkertaisiin lainausmerkkeihin tieteellisen nimen perään: Passiflora tucumanensis 'Alba' tai jos kyseessä on hybridi, niin lajikenimi tulee suoraan kasvisuvun perään: Passiflora 'Lady Margaret'. Risteytettyjen lajikkeiden nimi voidaan merkitä myös muotoon Passiflora x belotii, jossa x tarjoittaa sitä, että kyseessä on risteytys. Tämä on kuitenkin vanha tapa ja nykyisin suositaan ensiksi mainittua tapaa. 

Passiflorahybridien historiaa

Passifloria on jalostettu ja risteytetty jo parisataa vuotta. Ensimmäiset tunnetut risteytykset eli hybridit ovat 1800-luvun puolelta. Vanhin tunnettu hybridi on Passiflora x violacea (P. caerulea x P. racemosa), jonka risteytti Thomas Milne Englannissa vuonna 1819. 

Muutamia vuosia myöhemmin on risteytetty myös Passiflora x belotii ("Passiflora alato-caerulea"), joka on P. caerulean ja P. alatan risteytys (Dr. Lindley vuonna 1824) sekä Passiflora x colvillii (P. incarnata x P. caerulea), joka on risteytetty Britanniassa Colvillin taimitarhalla samana vuonna. Kaikki nämä ovat edelleen hyvin tunnettuja ja kaupallisessa tuotannossa ja näistä kaikista löytyy useita toisintoja ja nimettyjä lajikkeita, kuten P. x violacea 'Victoria', P. x belotii 'Perfume passion' ja P. x colvillii 'Grandiflora'. 

Passiflora x belotii:ssa näkyy molempien vanhempien piirteitä: caerulean vaaleus, alatan punaisuus. Kukan koko on caeruleaa suurempi, mutta alataa selvästi pienempi.

Passiflorat risteytyvät myös luonnossa ja esim. tacsonia -ryhmästä löytyy paljon luontaisia risteymiä, joiden vanhemmista ei voida edes olla aivan varmoja. 

Jalostaminen, hybridien rekisteröinti ja risteyttäminen käytännössä

P. 'Amethyst Beerveelde'

Passifloria jalostetaan pitkälti näyttävää kukkaa ja kylmänkestävyyttä silmälläpitäen. Tämän vuoksi P. caeruleaa käytetään monien hybridien jalostuksessa, sillä se on sekä suurikukkainen että kylmänkestävä. Suomessakin puutarhakauppoihin tulevista passioista suuri osa on caerulea-pohjaisia hybridejä. Tunnetuimpia saa kesäkaudella suomalaisistakin puutarhaliikkeistä. Tällaisia ovat mm: 

• Passiflora 'Amethyst' (P. kermesina x P. caerulea), risteytetty 1800-luvulla
• Passiflora 'Purple Haze' (P. caerulea x P. amethystina), Cor Laurens, 1993
• Passiflora 'Blue Crown' (P. 'White Wedding' x P. caerulea)

Näiden lisäksi myös postauksen alussa mainittuja vanhoja, hyviä hybridejä, P. x violaceaa, P. x belotii:tä sekä P. x colvillii:tä saattaa tavata myynnissä Suomessa.

Risteytyksen "vanhempia" merkitessä mainitaan ensin "äiti" ja sitten "isä". Eli esimerkiksi äskeisessä listassa ensimmäisenä mainittu P. 'Amethyst' on saatu aikaan pölyttämällä P. kermesinan kukka P. caerulean siitepölyllä, jolloin P. kermesina tuottaa hedelmän, jonka siemenistä uusi risteymä kasvaa.

Kaikista siemenistä ei tietenkään kasva samanlaisia kasveja, vaan kasviyksilöiden välillä voi olla suuriakin eroja. Kuten eläimilläkään samoista vanhemmista ei tule useita toistensa kaltaisia lapsia, vaikka samalla kertaa jälkeläisiä syntyisi useita, ei yhden hedelmän sisällä olevien siementenkään geenit ole identtisiä, vaan ainoastaan sisaruksia, joita voisi ehkä verrata epäidenttisiin kaksosiin.

Tämän vuoksi uusia hybridejä luodessa on tärkeää kasvattaa useita siementaimia kukintaikäisiksi, jotta niistä voidaan valita lopulta paras yksilö, joka säilytetään. Tätä suvuttomasti lisäämällä saadaan aikaan kasviklooneja, joiden perimä on täysin yhtenevä. 

Tämän vuoksi mitään hybridikasveja ei voida lisätä siemenistä, vaan ainoastaan esimerkiksi pistokkaista tai mikrolisäämällä, jotta voidaan taata, että jokainen myyntiin menevä hybridikasvi on ominaisuuksilaan, kasvultaan ja kukinnaltaan yhtenevä. 

Listaa virallisista hybrideistä ylläpitää Passiflora Society International. Yhdistyksen hybridirekisteriin lisätään vuosittain uusia risteytyksiä, joita ammattilaiset ja harrastajat luovat. Rekisteröitävien kasvien tulee täyttää tietyt, melko tarkat ehdot ja kasveja on kasvatettava tietty aika ennen kuin ne voidaan rekisteröidä.

Poikkeuksellisen kaunisvärinen P. incarnata

Hybridiä ei toki ole mikään pakko rekisteröidä, vaan risteyttämistä voi kokeilla ihan omaksi ilokseenkin. Se onnistuu, jos samaan aikaan kukkii kaksi kasvia, jotka ovat geneettisesti yhteensopivia. Tässä kohtaa tarpeelliseksi tulee tieto siitä, mihin alasukuun tai sektioon kasvit kuuluvat. Yleensä saman ryhmän kasvit ovat kykeneviä risteytymään keskenään, vaikka poikkeuksiakin löytyy. 

Jos risteyttämistä haluaa kokeilla helposti, voi yrittää tehdä uudelleen jonkin jo tunnetuista hybrideistä. Suomessa voisi helposti saada kukkimaan esimerkiksi P. caerulean ja P. incarnatan samaan aikaan ja luoda oman P. x colvilliin. 

Siitepölyä voi toki säilökin, jos kukat eivät ole auki samaan aikaan. Siitepöly kerätään siveltimellä paperiarkille, kuivatetaan huoneenlämmössä kuivaksi ja sen jälkeen säilytetään kylmässä, noin 4°C asteessa, kunnes haluttu emokasvi kukkii. Tällöin siitepöly siirretään siveltimellä kasvin emeihin. Hedelmöittymistä edistää, jos ilmankosteutta saadaan hieman nostettua, esimerkiksi ilmankostuttimen avulla. 

Lista kaikista hybrideistä mainiolla hakutoiminnolta löytyy Rasmus Hurup Hansenin sivuilta.

Itsepölytys

Passiflora murucuja lisääntyy mieluummin itsensä kuin vääränlaisen kumppanin kanssa.

Toiset lajit ovat itsepölytteisiä, eli voivat vastaanottaa myös omaa siitepölyään. Jos haluaa risteyttää tällaisia, voi emokasvista poistaa heteet heti kukan auetessa, jolloin sillä ei ole omaa siitepölyä lähettyvillä, kun sen tulisi vastaanottaa toisen kukan siitepölyä. 

Helposti itsepölyttyviä lajeja ovat ainakin P. caerulea, P, morifolia, P, bryonioides ja P. suberosa. 

Monilla lajeilla on itsepölytyksen estäviä mekanismeja, sillä pidemmän päälle itsepölytys ei ole kasvilajin säilymisen kannalta järkevää. Itsepölytys voi altistaa kasvit monille erilaisille taudeille, kuten sisäsiittoisuus eläimilläkin. 

Joidenkin kasvien itsepölytyksen estomekanismit voi kuitenkin purkaa. Esimerkiksi P. murucuja ei ole itsepölytteinen, mutta vastaanottaa omaakin siitepölyään, jos sen emeihin tulee siitepölyä geneettisesti epäsopivasta kasvista. Esimerkiksi P. caerulean siitepöly saa P. murucujan itsepölyttymään. 

Itsepölytyksestä syntyneet kasvitkaan eivät välttämättä ole täysin identtisiä emonsa kanssa, mutta näiden eroavaisuudet ovat havaittavissa vain geenitasolla. Käytännössä aistinvaraisesti näissä kasviyksilöissä ei huomaa eroavaisuuksia. 

Kasvien lisääntymismekanismeja on hauska tutkia kotioloissa myös pölyttämällä itsepölytteisiä kasveja. Joskus ne tekevät sen ilman apuakin, mutta pölyttymistä voi lisätä siirtämällä siitepölyä heteistä emeihin esimerkiksi pehmeän siveltimen, pumpulipuikon tai sormien avulla (riippuen kukan koosta) ja seurata sitten hedelmien kehittymistä pölytettyihin kukkiin. Onnistuneen pölytyksen tuloksena on hedelmä, jonka sisällä on itämiskelpoisia mustia siemeniä. Joillain passifloralajeilla on tapana tehdä myös ns. valehedelmiä, jotka näyttävät hedelmältä, mutta joiden sisällä ei ole hedelmälihaa tai siemeniä.