Suku: Passiflora
Alasuku: Decaloba
Yläsektio: Cieca
Passiflora sexocellata sekoitetaan monissa lähteissä usein sen lähisukulaislajiin P. coriaceaan. Niden keskinäiset erot ovatkin pieniä, mutta selkeimpänä niistä on se, että P. sexocellatan lehdissä on huomattavasti enemmän vaaleaa kuviointia, kun taas P. coriacean lehdet ovat yksiväriset tai ainakin lähes yksiväriset. Myös kukassa on pieniä eroja.
P. sexocellata on kasvatettuna yleisempi kuin P. coriacea. Asiaa ei varsinaisesti helpota se, että lajit myös risteytyvät keskenään ja nämä on sekoitettu keskenään kansainvälisellä tasolla ja risteytyksiä tehdessä vuosia. Ilmeisesti jossain vaiheessa näitä on pidetty samana lajina.
Kasvatuksen kannalta tarkalla lajimäärityksellä ei kuitenkaan ole väliä. Molemmat ovat kiitollisia ja hyviä sisäkasveja, mutta täyteen kukoistukseensa ne pääsevät vasta saadessaan runsaasti tilaa, valoa ja lämpöä.
Kirjoitan tässä P. coriaceasta, koska se löytyy omasta kokoelmastani, mutta samat ohjeet pätevät myös lähisukulaislajeihin P. coriaceaan ja P. megacoriaceaan. Nämä kaikki kuuluvat Decaloba-alasuvun sisällä olevaan Cieca-yläsektioon, johon kuuluu kaikenkaikkiaan 17 lajia, joiden koti on pohjoisessa mesoamerikassa ja Karibialla. Monet lajeista kasvavat vuoristoisilla alueilla, jopa 2000 metrin korkeudessa.
P. sexocellatan lehdet ovat suuret, paksut, tummanvihreät ja nahkamaiset. Lehti kasvaa huomattavan leveäksi, helposti parikymmensenttiseksi. Se on useimpien muiden lajien lehtiin verrattuna varsin jäykkä ja kova. Tämä tekeekin kasvista erinomaisen sisäkasvatettavan, sillä lehden kovaan pintaa ei syö juuri mitkään huonekasveja piinaavat tuholaiset. Luonnossa kasvia syövät ainoastaan heinäsirkat ja perhosentoukat.
Rotevakasvuisesta ja isolehtisestä kasvista luulisi, että sen kukatkin ovat suuret, mutta näin ei ole. P. sexocellatan kukat ovat Decaloba-alasuvulle tyypillisesti pienet, noin parisenttiset ja keltavihreät. Kukat voivat kasvaa joko lehtihankoihin yksittäin tai pareittain tai lehdettömän kukkavarren päähän tertuina. P. sexocellatan kukassa erikoista on se, että sillä ei ole lainkaan terälehtiä. Kukkaa ympäröivät viisi verholehteä ja niiden sisältä avautuu keltainen lisäteriö, mutta terälehdet puuttuvat.
Oman kokemukseni perusteella P. sexocellata kukkii melko nuorena ja helposti. Se ei välttämättä vaadi mitään erityisiä keinoja kukinnan käynnistämiseksi ja kukintakausi on pitkä. Kukkia tulee sisätiloissa helposti useita kymmeniä. Hedelmää se ei tee omalla siitepölyllään tai ehkä ei sisätiloissa lainkaan.
Lisäys tapahtuu pistokkaista, jotka ovat hieman haasteellisia ottaa, sillä P. sexocellatan kasvutapa on usein sellainen, että se kasvattaa ensin pitkän varren ja vasta sitten siihen lehdet. Ja kun lehdet alkavat olla täysikokoisia, on kasvi ehtinyt kasvattamaan jo uuden pitkän varren edellisen jatkoksi.
Paksuine lehtineen P. sexocellata kestää runsasta aurinkoa ja viihtyy paahteisessakin paikassa, mutta sietää ihmeen hyvin myös hajavaloista kasvupaikkaa. Parhaiten lajin saa memestymään suuressa ruukussa, jotta se saa riittävästi voimaa runsaalle kasvulleen.
Kastelun kanssa on oltava varovainen, sillä vahapintainen lehti ei haihduta yhtä tehokkaasti kuin ohuemmat lehdet, joten liikakastelun riski on suurempi.
Kylmää P. sexocellata ja sen lähisukulaiset kestävät huonosti. 5°C on niille ehdoton minimilämpötila, josta ne vielä selviävät hengissä.
 |
| Passiflora sexocellata on iso, mutta helppohoitoinen kasvi. |
Kommentit
Lähetä kommentti