Passiflora caerulea, kärsimyspassio

 

Alasuku: Passiflora

Passiflora caerulea kuuluu niihin lajeihin, joita on siunattu suomenkielisellä nimellä. Suomeksi laji tunnetaan nimellä kärsimyspassio. Nimi on mielestäni jokseenkin ristiriitainen, sillä tieteellisen nimen lajiosa caerulea tarkoittaa sinistä ja monella muulla kielellä kasvi tunnetaankin nimillä, jotka viittaavat lisäteriön siniseen väriin. Englanniksi kasvi on blue passion flower, bluecrown passion flower tai ihan vaan common passion flower. Ruotsiksi laji tunnetaan nimellä blå passionsblomma. 

Jos minä saisin päättää, niin Passiflora caerulean nimi vaihdettaisiinkin oitis sinipassioksi. 

Passiflora caerulea on se kaikista tunnetuin kärsimyskukka ja myös ensimmäinen kärsimyskukka, joka on Suomen maalle saapunut, sillä se on tuotu tänne jo 1900-luvun alussa. 

Sitä kasvatetaan puutarhoissa ympäri maailmaa ja täällä kylmemmissä kolkissa se on tunnettu huonekasvi. Sitä myydään laajalti puutarhamyymälöissä Suomessakin. Se viihtyy kesäisin erinomaisesti ulkona, mutta huonekasvina sen suosio on laskenut.

P. caerulea onkin jäänyt vähän sellaiseen vanhojen talojen kasvin maineeseen. Sille on kyllä myös syynsä, sillä parhaiten laji menestyy sisäkasvina sellaisissa paikoissa, joissa lämpötila laskee talvisin viileämmäksi tai joissa on jopa mahdollisuus kasvin talvettamiseen esimerkiksi viileällä kuistilla, jossa lämpötila menee pakkasen puolelle, mutta ei alle -15°C -asteen. 

P. caerulea kasvaa varsin isokokoiseksi, jopa yli kymmenmetriseksi. Sitä kannattaakin varsinkin sisällä kasvattaessa leikata säännöllisesti. Hyvä leikkausaika on syksyisin kasvukauden lopulla. Silloin versot leikataan 5-8 nivelvälin mittaisiksi. Kasvia hoitaessa on syytä kiinnittää huomiota myös juuriversoihin, joita tämä laji on hanakka tekemään. Juuriversot voi olla järkevää poistaa, jotta kasvi käyttäisi energiansa pääversojen kasvatukseen. Juuriversoista on hyvä lisätä kasvia. Kun verson nyppää suoraan ylöspäin, niin sen mukana tulee usein riittävästi juurta, jotta sen voi istuttaa suoraan omaan ruukkuunsa ilman sen kummempaa juurruttamista.  

Passiflora caerulea 'Constance Elliott' on lajin valkokukkainen muoto.

Lajin suuri suosio näkyy myös siinä, että siitä on jalostettu useita erilaisia muunnoksia ja se on mukana monessa hybridissä. P. caerulealla on useita haluttuja ominaisuuksia, joita jalostajat haluavat lajikkeisiinsa: suuret kukat, kauniit lehdet ja hyvä kylmänkestävyys. 

Kylmänkestävyytensä vuoksi lajia käytetään myös muiden kärsimyskukkien varttamiseen. P. caerulean juureen saatetaan varttaa jokin herkempi laji, jolloin se saadaan kasvamaan viileämmissä olosuhteissa, kuin missä se luontaisesti pärjäisi.

Hoito

Valitse P. caerulealle kasvupaikaksi sellainen, missä se saa runsaasti valoa. Se kestää suoraakin auringonpaistetta, kunhan se saa tarpeeksi vettä. 

Ruukun on syytä olla suurehko, mutta kasvi viihtyy melko hyvin myös pari-kolmelitraisessa altakasteluruukussa. Kuten useimmat passiflorat, vaatii tämäkin köynnöstämiselleen tuen. Parhaiten kasvi viihtyy, kun sitä ei kasvata ympyrän muotoon, sillä jos se joutuu köynnöstämään omaa varttaan pitkin, alla olevat kasvinosat kuolevat. Anna kasvin kiivetä mahdollisimman vapaasti ylöspäin ja jos ohjailet köynnöksen kasvusuuntaa, pyri siihen, että se ei joudu kiipeämään itseään pitkin.

Voimakaskasvuisena lajina P. caerulea vaatii runsasta lannoitusta läpi kasvukauden. Lannoitetta saa antaa jokaisella kastelukerralla, vaikka lannoitepakkauksen ohjeet väittäisivät jotain muuta. Loppukesästä lannoite kannattaa vaihtaa vähätyppiseen tai täysin typettömään syyslannoitteeseen kukinnan edistämiseksi.

Hyvissä olosuhteissa kasvi saattaa tehdä keltaoransseja hedelmiä, joiden sisällä on punaista hedelmälihaa. Hedelmä on periaatteessa syötävä, mutta se ei ole kovinkaan kummoinen makuelämys. Sen sisältä kuitenkin löytyy runsaasti itäviä siemeniä, joista kasvia voi lisätä. 

Talvetus

Hyvän kukinnan edellytys kärsimyspassiolle on hyvä talvetus. Luonnossa laji kasvaa alueilla, joilla talvisin on kylmempi kuin kesällä, joten kasvi tarvitsee sellaisen myös huonekasvina. Talven ei tarvitse olla kylmä, mutta lämpötilan olisi hyvä laskea alle +18 asteen, jotta kukintainduktio tapahtuu. 

Monen muun passion tapaan kärsimyspassio saattaa mennä talvella huonokuntoisen näköiseksi: lehtiä kellastuu ja tippuu ja pitkiäkin osuuksia köynnöstä kuivuu ja kuolee. Tätä ei pidä säikähtää. Se kuuluu kasvin normaaliin vuodenkiertoon. Lämpötilan laskeminen ja valon väheneminen ovat merkkejä syksystä, jolloin kasvissakin alkaa näkyä syksyn merkit. 

Kuivuneet köynnökset voi leikata pois sitä mukaa, kun niitä tulee ja kellastuneet lehdet kannattaa nyppiä pois. 

Kasvimassan vähetessä on syytä kiinnittää erityistä huomiota myös kastelun vähentämiseen. Pienempi ja hitaammin kasvava kasvi tarvitsee merkittävästi vähemmän vettä ja ravinteita kuin täydessä kasvussa oleva suurikokoinen kasvi. Anna siis mulla kuivahtaa ihan kunnolla kastelukertojen välillä.

Kärsimyspassio hyötyy maltillisesta lisävalaistuksesta talvella, mutta kannattaa silti antaa kasvin levätä. Liian kirkas valo voi estää kasvin normaalit vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat toiminnot. 

Itse lannoitan kasvejani myös talvella, mutta vähennän lannoitteen annostusta noin neljännekseen ja annan sitä vain joka toisella tai joka kolmannella kastelukerralla. Tämä vaikuttaisi toimivan useimpien passiflorien kanssa hyvin.

Eteläisemmässä Euroopassa Passiflora caerulea on suosittu perenna.